Kuningas Juhana III esittävän veistoksen luominen oli hieno projekti kokonaisuudessaan. Sain jatkaa Juhanan veistämisen "polkua", joka alkoi vuonna 2006 parikymppisestä herttuaa esittävästä näköisveistoksesta jatkuen tähän viisikymmenvuotiaaseen kuninkaaseen. Kuninkaan kasvonpiirteet, toisaalta aikakauden historia olivat ennestään tuttuja, ja kuningasta luonnostellessani syvensin tietämystäni ja tarkistelin suhdettani 1500 -luvun Juhanaan liittyvään historiaan.
Loin työhuoneestani tietynlaisen pakopaikan tämän päivän arjesta asetellen seinilleni historiankirjoista kopioimiani ajan kuvia ja aikakauden musiikkia soittaen. Näin pääsin keskittymään pelkästään Juhanaa esittävän veistoksen tutkimiseen intensiivisesti.
Teoksen sijoituspaikka oli selkeä lähtökohta rintakuvaveistoksen lopulliselle kapealle muodolle, jalustan korkeudelle sekä graniitin värille. Taustalla oleva musta puuseinä sekä pihatilan muoto määräsivät myös katseen suuntaamista. Voimakas veistojälki oli mahdollista juuri paikan intiimiyden sekä pelkistetyn arkkitehtonisen ympäristön ansiosta.