Veistokset ovat ei-esittäviä hahmoja, joiden kautta olen pohtinut matkojani esimerkiksi Kosovoon 1998-2000, ja siellä kokemiani asioita. Halusin käsitellä sotaa ja siihen liittyviä tilanteita tuomalla teokseni taiteen maailmaan nimenomaan "hiljaisina" ja "sisään päin kääntyvinä" veistoksina, en esimerkiksi dokumentaarisina valokuvina sodasta. Veistosten muodot ja vanhojen käyttöesineiden osat riittivät minulle ilmaisullisesti esittäessäni esimerkiksi henkilökohtaisuuden ja intiimiyden katoamista, menetyksiä ja tuskaa sodan keskellä. Kaikkia mielipiteitä, tilanteita tai ihmisten tuskaa ei nähdäkseni tarvitse välttämättä taiteilijana sellaisenaan välittää. Eikä edes omaansa.